Aulangon Heikkilä täyttyi temmeltävistä karvaturreista

Hämeenlinna

Suomessa vielä melko harvinaisille alaskanmalamuuteille sopivimmat säät ovat talvipakkasella.
Kumea ulvonta täyttää Aulangon Heikkilän pihapiirin. Kuoroon liittyy koko ajan uusia ääniä ja lopulta kuulostaa siltä, kuin susilauma piirittäisi lomakylää.
Kyseessä eivät ole sudet, vaan alaskanmalamuutit - siis koirat.
Alaskanmalamuuttiyhdistys viettää viikonloppuna syyspäiviään Aulangon Heikkilässä. Paikka on tapahtumalle oivallinen, sillä naapurit eivät häiriinny vaikka paikalle kokoontuneet yli sata koiraa hieman yltyisivätkin ulvahtelemaan. - Täällä ei häiritse, vaikka koirat ulvovat kuin sudet. Ei meitä joka paikkaan huolitakaan, naurahtaa hattulalainen kasvattaja Sirpa Salo.
Huolimatta joistain samankaltaisuuksista suden kanssa vaikuttavat alaskanmalamuutit lempeiltä. Salo vakuuttaa, että malamuutit ovat aina ihmiselle lempeitä. Alaskanmalamuutti on Suomessa vielä melko harvinainen koirarotu, mutta yleistynyt viime vuosina kovaa vauhtia.
Johtuen rodun alkuperästä kuormajuhtana Alaskassa, käytetään sitä edelleen paljon reki- ja valjakkokoirana. Yhtenä syyspäivien tarkoituksena onkin tutustuttaa vasta koiran hankkineita ihmisiä rodun ominaisuuksiin. - Pääasiallinen tarkoitus on, että ihmiset tapaavat toisiaan ja saavat potkua syystreeneihin, Salo kertoo.

Paksussa turkissa ei varmasti tule kylmä
Kesäisin malamuutin kanssa treenaaminen ei ole suositeltavaa, sillä rodulla on erittäin paksu turkki. - Suomessa ei sellaisia oloja olekaan, että malamuutilla tulisi kylmä. Usein talvella ne jopa nukkuvat kiepillä lumihangessa, Salo kertoo.
Syyslämpötilat alkavat olla koirille ystävällisempiä ja silloin aloitetaankin vetoharjoitukset. Useimmat malamuutin omistajat harrastavat koiransa kanssa reki- tai valjakkoajelua tai jonkinlaista muuta vetoharrastusta. - Treenaaminen alkaa niin, että tehdään pitkiä lenkkejä ja koira vetää perässään autonrengasta. Vastaantulevista ihmisistä jotkut naureskelevat ja toiset syyttävät rääkkäyksestä, Salo kertoo. Eläinrääkkäys on treenistä kuitenkin kaukana; malamuuteilla on vetäminen verissä.
Koirat myös kilpailevat kuormanvedossa. - Suomen ennätys kuormanvedossa on alle 30-kiloisella narttukoiralla, joka veti seitsemäntoista kertaa oman painonsa verran kuormaa, Salo kertoo.
Alaskanmalamuutti
- rotu lähtöisin Alaskasta, jossa niitä käytettiin vetokoirina
- ensimmäiset malamuutit tulivat Suomeen 1960-luvulla
- tällä hetkellä rekisteröityjä malamuutteja on Suomessa noin 700

Teresa Kauppila Hämeen-Sanomat 24.09.2006

Etusivu